taksikoulutuKSEN ABC

Taksiliikenteen liikenneluvan hakeminen edellyttää, että liikenteestä vastaavalla henkilöllä on suoritettuna taksiliikenteen yrittäjäkoulutus, sekä hän on läpäissyt yrittäjäkokeen vaadittavin pistemäärin. Olemme tiivistäneet koulutusohjelmamme olennaisimpiin aiheisiin, jotta taksiliiketoiminnan ammattilaiset voivat hyötyä siitä mahdollisimman paljon.

Esimerkiksi, aiempi taksiliikenteen yrittäjäkoulutus kesti 120 oppituntia, mutta nyt olemme saaneet saman opetuksen tiivistettyä 21 tuntiin, mikä tarkoittaa vain kolmea koulutuspäivää. Koulutuksen onnistuneesti suorittaneet saavat ammattipätevyystodistuksen, joka voidaan lisätä heidän ansioluetteloihinsa. Menestyksekkäästi toiminut Taksiopisto on kouluttanut taksiyrittäjiä erinomaisin tuloksin. Tarjoamme kattavan yrityskoulutuksen, jonka jälkeen olet valmis ottamaan haasteet vastaan taksiliikenteessä, omalla autolla, toiminimellä tai jopa isommassa osakeyhtiössä.

Taksiliikenteen yrittäjäkoulutus

Taksiopisto tarjoaa sinulle ammattilaisten vetämän 21 tunnin yrittäjäkoulutuksen, jonka jälkeen olet valmis taksiliikenteen haasteisiin omalla autolla, toiminimellä tai isommin osakeyhtiön muodossa.

Koulutuksemme sisältää:

• toimintasuunnitelman laatimisen
• perehdyttämisen arvonlisä-, tuloverotukseen, sekä palkanmaksuun työntekijälle
• käymme läpi erilaisia liiketoimintamalleja ja niiden eroja keskenään
• taksamittari ja applikaatio ajojen hyödyt ja haitat
• teemme taloushallinnan harjoitustehtäviä

Kouluttajamme ovat toimineet mm. seuraavissa tehtävissä:
• yrityskonsulttina
• oikeusavustajana palkka ja yritysten välisissä riidoissa
• esimiehinä
• koulukuljetus/tilausajoyhtiöissä

erityisryhmien kuljettajakoulutus

Erityisryhmien kuljettajakoulutus tarjoaa sinulle ainutlaatuisen mahdollisuuden saada tarvittavat taidot ja tiedot, jotta voit toimia tehokkaasti ja turvallisesti erityisryhmien, kuten KELA:n maksamien sairaanhoito- ja kuntoutusmatkojen sekä sosiaaliviraston maksamien SHL matkojen kuljettajana. Koulutus on myös suunnattu niille, jotka kuljettavat kuntien maksamia koulukuljetuksia varten.

Olemme muotoilleet koulutusohjelmamme siten, että se vastaa tämän päivän tarpeisiin ja antaa sinulle tarvittavan osaamisen toimia ammattitaitoisesti ja vastuullisesti erityisryhmien parissa.

Koulutuksemme keskittyy käytännönläheiseen opetukseen, jossa opit tunnistamaan ja vastaamaan erityisryhmien tarpeisiin. Koulutuksen suorittaneet saavat ammattipätevyystodistuksen, joka on arvokas lisä ansioluettelossasi. Tavoitteenamme on varustaa sinut tarvittavilla tiedoilla ja taidoilla, jotta voit kohdata erilaisia tilanteita ammattimaisesti ja luottavaisin mielin.

Kuljettajien täytyy suorittaa erityisryhmien kuljettajakoulutus, jos haluaa ajaa KELA:n, SHL:n tai kuntien koulukuljetuksia taksilla.

taksikuljettajan ammattiajolupa

Taksinkuljettajaksi aikovan henkilön tulee suorittaa taksinkuljettajan ammattiajolupakoe, joka suoritetaan Ajovarma Oy:n toimipisteessä.

Koe sisältää 50 kysymystä, joista pitää saada vähintään 38 pistettä:
(kokeessa on 4 osiota, jossa saa olla vain 3 virhettä per / osio).

Taksiopisto on kouluttanut vuosittain n. 300 – 450 taksinkuljettajaa.

Taksinkuljettajan peruskoulutuksessa käymme läpi 12 eri osa aluetta, joista muodostuu kattava tietomäärä mennä suorittamaan Ajovarma Oy:n Taksinkuljettajan ammattiajolupa koetta.
Koulutuksemme on jaettu neljään osioon, joissa menee n. 2.5 – 3 tuntia per/osio.
Koulutamme viikonloppuisin, jolloin koulutus on lauantaina ja sunnuntaina n. 7 tuntia per/päivä. Voimme kouluttaa myös ma – to jolloin teemme yhden osion per/päivä.

Koulutuksen jälkeen on mahdollisuus harjoitella esimerkkikysymysten muodossa opetettuja aiheita. Tarvittaessa voit myös ostaa lisäkoulutusta, jotta kaikki asiat saadaan varmasti käytyä lävitse.